Tavoitteeni on lopettaa Suomelle kalliit ilmastotoimet ja palauttaa energiapolitiikan painopiste suomalaisten etuun. Halpa energia tarkoittaa halvempaa ruokaa, asumista, liikkumista ja vahvempaa taloutta.
Yhtenä merkittävimmistä kansantaloudellisista kustannuksista ovat Euroopan laajuiset ilmastotoimet, joiden osana Suomi luonnollisesti toimii. Suomi on mukana Euroopan unionissa peräti neljässä erillisessä päästökauppajärjestelmässä, ja kaksi uutta on tulossa lisää. Näihin kuuluvat teollisuuden, energiantuotannon, lentoliikenteen ja meriliikenteen päästökaupat. Tulevina vuosina mukaan tulevat myös polttoaineenjakelijoiden ja jätteenkäsittelyn päästökaupat.
Päästökaupoissa hiilidioksidipäästöille asetetaan hinta päästöjen vähentämiseksi. Käytännössä tämä nostaa fossiilisten polttoaineiden kustannuksia ja on tehnyt esimerkiksi turpeesta kannattamatonta. Energiakustannusten nousu heijastuu suoraan ruoan, asumisen, lämmityksen, sähkön, rakentamisen, liikkumisen ja teollisen tuotannon hintoihin. Kustannukset on mittavat.
Sähkön ja sähkönsiirron osalta kansantaloudellinen kustannus on yli 2,2 miljardia euroa vuodessa. Ruoan osalta lasku on vähintään 600–800 miljoonaa euroa, ja tämä arvio saattaa olla alakanttiin välillisten kustannusten vuoksi. Liikkumisen hintalappu on noin 1,6 miljardia euroa vuodessa.
Teollisuuden kilpailukyvyn heikentymisen kustannukseksi arvioidaan 3,5 miljardia euroa vuodessa. Rakentamisen kustannusten nousu maksaa vähintään miljardin vuodessa, ja metsätalouden sekä turvesektorin menetykset ylittävät kaksi miljardia euroa.
Lisäksi EU edellyttää vuosittain noin 1,2 biljoonan euron vihreän siirtymän investointeja, joista Suomen osuus olisi noin 19,8 miljardia euroa. Tästä summasta aiheutuvien tehokkuustappioiden, vaihtoehtoiskustannusten ja korkomenojen arvioidaan olevan vähintään 3,8 miljardia euroa vuodessa.
Yhteensä vihreän siirtymän kustannukset Suomen kansantaloudelle ovat arviolta vähintään 14,7 miljardia euroa vuosittain. Vertailun vuoksi Suomi ottaa tänä vuonna velkaa lähes 18 miljardia euroa.
Vihreät sekä useimmat muut puolueet, perussuomalaisia lukuun ottamatta, ovat mukana tässä politiikassa, jota perustellaan ilmaston pelastamisella. Todellisuudessa näillä toimilla ei ole käytännössä vaikutusta maapallon lämpötilaan, sillä Euroopan osuus maailman päästöistä pienenee jatkuvasti ja suurimmat päästäjät, kuten Kiina ja Yhdysvallat, ratkaisevat globaalin kehityksen suunnan.
Samalla ilmastotoimet ovat vähentäneet yhteiskunnan ylijäämiä, joilla voitaisiin rahoittaa uusia yrityksiä, innovaatioita ja teknologista kehitystä.
Joissakin Euroopan maissa vihreä siirtymä on johtanut jopa takapakkiin. Esimerkiksi Saksassa vihreät ajoivat alas maan ydinvoimasektoria, vaikka ydinvoima on yksi puhtaimmista ja vakaimmista energiantuotannon muodoista.
Suomen maaperässä on merkittävä määrä turvetta, jota voidaan pitää eräänlaisena ”mustana kultana”. Päästökauppajärjestelmän seurauksena tästä kotimaisesta raaka-aineesta on kuitenkin tehty käytännössä kannattamatonta hyödyntää.
Arvioiden mukaan Suomen turvevarat sisältävät noin 13 000 terawattituntia energiaa, ja niiden markkina-arvon arvioidaan olevan 300–600 miljardia euroa. Tästä huolimatta suurin osa resurssista jätetään käyttämättä ilmastopoliittisista syistä.
Suomen nykyisellä sähkönkulutuksella turve riittäisi teoriassa kattamaan koko maan sähköntarpeen yli sadaksi vuodeksi.
Vihreän siirtymän logiikka kohtaa myös käytännön ongelmia. Energiasta on tehty keinotekoisesti kalliimpaa, mikä on lisännyt tuulivoiman suhteellista kannattavuutta. Ongelmana on kuitenkin se, ettei Suomessa aina tuule.
Ratkaisuksi on ehdotettu pumppuvoimaloita, jotka toimivat käytännössä keinotekoisina vesivoimaloina. Tuulisina päivinä ylimääräinen sähkö käytettäisiin veden pumppaamiseen korkeammalle sijaitseviin altaisiin, ja tuulettomina päivinä vesi johdettaisiin takaisin turbiinien läpi sähköntuotantoa varten.
Tämä ratkaisu kuitenkin edellyttäisi valtavia investointeja. Tuulisina päivinä sähköverkkoon kohdistuisi erittäin suuria tehopiikkejä, joita nykyinen verkko ei välttämättä kestäisi. Se tarkoittaisi myös laajoja verkkoinvestointeja. Lopputuloksena olisi mittava kokonaisuus, jossa rakennetaan tuulivoimaloita, pumppuvoimaloita ja samalla uusitaan sähköverkkoa. Kustannukset olisivat huomattavat.
Aurinkovoiman ongelma Suomessa liittyy erityisesti vuodenaikojen vaihteluun. Suurimman energiankulutuksen aikana tammi–helmikuussa aurinkoenergiaa on saatavilla hyvin vähän. Tämän vuoksi aurinkovoima ei kykene vastaamaan energiantarpeeseen silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Energia läpileikkaa koko yhteiskunnan. Se vaikuttaa ruoan tuotantoon, liikkumiseen, asumiseen, rakentamiseen ja teollisuuteen. Ilman edullista ja luotettavaa energiaa kansantalouden kilpailukyky heikkenee.
Halpa energia ei ole vain energiakysymys, vaan koko yhteiskunnan menestyksen perusedellytys. Ilman sitä Suomi ei voi tehokkaasti kilpailla muiden maiden kanssa eikä rakentaa kestävää talouskasvua pitkällä aikavälillä.
Aion ajaa sellaista energiapolitiikkaa, jossa poistumme kaikista ilmastotoimista. Tämä tarkoittaa joko uusia neuvotteluita EU:n kanssa tai EU:sta poistumista. Euroopan unionilla ei ole mitään vaikutusta maapallon lämpötilaan. Lisäksi merkittävimpiä päästölähteitä, kuten Kiinaa ja Yhdysvaltoja ei kiinnosta. Ironisesti heistä tulee meitä vihreämpiä, koska he käyttävät ylijäämän energiatehokkaaisiin ratkaisuihin.
Yhtenä merkittävimmistä kansantaloudellisista kustannuksista ovat Euroopan laajuiset ilmastotoimet, joiden osana Suomi luonnollisesti toimii. Suomi on mukana Euroopan unionissa peräti neljässä erillisessä päästökauppajärjestelmässä, ja kaksi uutta on tulossa lisää. Näihin kuuluvat teollisuuden, energiantuotannon, lentoliikenteen ja meriliikenteen päästökaupat. Tulevina vuosina mukaan tulevat myös polttoaineenjakelijoiden ja jätteenkäsittelyn päästökaupat.
Päästökaupoissa hiilidioksidipäästöille asetetaan hinta päästöjen vähentämiseksi. Käytännössä tämä nostaa fossiilisten polttoaineiden kustannuksia ja on tehnyt esimerkiksi turpeesta kannattamatonta. Energiakustannusten nousu heijastuu suoraan ruoan, asumisen, lämmityksen, sähkön, rakentamisen, liikkumisen ja teollisen tuotannon hintoihin. Kustannus on mittava.
Sähkön ja sähkönsiirron osalta kansantaloudellinen kustannus on yli 2,2 miljardia euroa vuodessa. Ruoan osalta lasku on vähintään 600–800 miljoonaa euroa, ja tämä arvio saattaa olla alakanttiin välillisten kustannusten vuoksi. Liikkumisen hintalappu on noin 1,6 miljardia euroa vuodessa.
Teollisuuden kilpailukyvyn heikentymisen kustannukseksi arvioidaan 3,5 miljardia euroa vuodessa. Rakentamisen kustannusten nousu maksaa vähintään miljardin vuodessa, ja metsätalouden sekä turvesektorin menetykset ylittävät kaksi miljardia euroa.
Lisäksi EU edellyttää vuosittain noin 1,2 biljoonan euron vihreän siirtymän investointeja, joista Suomen osuus olisi noin 19,8 miljardia euroa. Tästä summasta aiheutuvien tehokkuustappioiden, vaihtoehtoiskustannusten ja korkomenojen arvioidaan olevan vähintään 3,8 miljardia euroa vuodessa.
Yhteensä vihreän siirtymän kustannukset Suomen kansantaloudelle ovat arviolta vähintään 14,7 miljardia euroa vuosittain. Vertailun vuoksi Suomi ottaa tänä vuonna velkaa lähes 18 miljardia euroa.
Vihreät sekä useimmat muut puolueet, perussuomalaisia lukuun ottamatta, ovat mukana tässä politiikassa, jota perustellaan ilmaston pelastamisella. Todellisuudessa näillä toimilla ei ole käytännössä vaikutusta maapallon lämpötilaan, sillä Euroopan osuus maailman päästöistä pienenee jatkuvasti ja suurimmat päästäjät, kuten Kiina ja Yhdysvallat, ratkaisevat globaalin kehityksen suunnan.
Samalla ilmastotoimet ovat vähentäneet yhteiskunnan ylijäämiä, joilla voitaisiin rahoittaa uusia yrityksiä, innovaatioita ja teknologista kehitystä. Joissakin Euroopan maissa vihreä siirtymä on johtanut jopa takapakkiin. Esimerkiksi Saksassa vihreät ajoivat alas maan ydinvoimasektoria, vaikka ydinvoima on yksi puhtaimmista ja vakaimmista energiantuotannon muodoista.
Suomen maaperässä on merkittävä määrä turvetta, jota voidaan pitää eräänlaisena ”mustana kultana”. Päästökauppajärjestelmän seurauksena tästä kotimaisesta raaka-aineesta on kuitenkin tehty käytännössä kannattamatonta hyödyntää.
Arvioiden mukaan Suomen turvevarat sisältävät noin 13 000 terawattituntia energiaa, ja niiden markkina-arvon arvioidaan olevan 300–600 miljardia euroa. Tästä huolimatta suurin osa resurssista jätetään käyttämättä ilmastopoliittisista syistä.
Suomen nykyisellä sähkönkulutuksella turve riittäisi teoriassa kattamaan koko maan sähköntarpeen yli sadaksi vuodeksi.
Vihreän siirtymän logiikka kohtaa myös käytännön ongelmia. Energiasta on tehty keinotekoisesti kalliimpaa, mikä on lisännyt tuulivoiman suhteellista kannattavuutta. Ongelmana on kuitenkin se, ettei Suomessa aina tuule.
Ratkaisuksi on ehdotettu pumppuvoimaloita, jotka toimivat käytännössä keinotekoisina vesivoimaloina. Tuulisina päivinä ylimääräinen sähkö käytettäisiin veden pumppaamiseen korkeammalle sijaitseviin altaisiin, ja tuulettomina päivinä vesi johdettaisiin takaisin turbiinien läpi sähköntuotantoa varten.
Tämä ratkaisu kuitenkin edellyttäisi valtavia investointeja. Tuulisina päivinä sähköverkkoon kohdistuisi erittäin suuria tehopiikkejä, joita nykyinen verkko ei välttämättä kestäisi. Se tarkoittaisi myös laajoja verkkoinvestointeja. Lopputuloksena olisi mittava kokonaisuus, jossa rakennetaan tuulivoimaloita, pumppuvoimaloita ja samalla uusitaan sähköverkkoa. Kustannukset olisivat huomattavat.
Aurinkovoiman ongelma Suomessa liittyy erityisesti vuodenaikojen vaihteluun. Suurimman energiankulutuksen aikana tammi–helmikuussa aurinkoenergiaa on saatavilla hyvin vähän. Tämän vuoksi aurinkovoima ei kykene vastaamaan energiantarpeeseen silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Energia läpileikkaa koko yhteiskunnan. Se vaikuttaa ruoan tuotantoon, liikkumiseen, asumiseen, rakentamiseen ja teollisuuteen. Ilman edullista ja luotettavaa energiaa kansantalouden kilpailukyky heikkenee.
Halpa energia ei ole vain energiakysymys, vaan koko yhteiskunnan menestyksen perusedellytys. Ilman sitä Suomi ei voi tehokkaasti kilpailla muiden maiden kanssa eikä rakentaa kestävää talouskasvua pitkällä aikavälillä.